keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Cradle Of Fear ja American Horror Storyn 1. tuotantokausi

Cralde Of Fear leffan olen jo pidemmän aikaa halunnut nähdä, siitä lähtien leffa on kiinnostanut kun Cradle Of Filthiä alkoi kuuntelemaan 6 vuotta sitten. Hieman halppis elokuva mutta siinä kaiketi leffan oma viehätys onkin. Alastomudeelta, sisälmyksiltä ja veri roiskeilta leffassa ei säästytä. Juonellisesti leffa koostuu muutamasta pienemmästä tarinasta joihin liittyy sitten mukaan The Man (Dani Filth) omalla tapaansa ja samoin pehmustetussa huoneeseen vangittu sarjamurhaaja. Oletusta parempi leffa effekteineen ja näyttelijöineen. Suosittelen vilkaisemaan jos yhtään halvemmat alakulttuuri leffat kiinnostavat. Cradle Of Filthin musiikkia tietenkin leffassa soi.

Tykkään paljon Dani Filthin maskeerauksista leffassa mukavan yksinkertaiset ja puvustus on hieno



































Itse tosiaan leffaan tutustuin Cradle Of Filthin Scorched Eart Erotica kappaleen musiikkivideon kautta ja kappale onkin yksi oma suosikki bändiltä.

Mitä sitten tuohon American Horror Storyyn tulee, ensimmäisen jakson jälkeen oli mieletön wtf olo. Jäihän sitä heti ekan jakson aikana niin paljon kysymyksiä että mitä seuraavaksi, mikä tämän merkitys tässä on jne. Pitihän sitä sitten seuraava jakso kattoa ja sitten taas toinen ja näin tulikin katsottua aika nopeasti tämä ensimmäinen tuotantokausi. Jaksojahan taisi olla vain 12. Ensimmäinen tuotantokausi tosiaan kertoo perheestä jossa on äiti Vivien, isä Ben ja heidän tyttärensä Violet. Vanhemmilla on ollut riitaa, koska Ben päätyi pettämään vaimoaan ja siksi ovat muuttaneet vanhaan isoon taloon aloittaakseen uudestaan. No Tietenkin ennen muuttoaan heille kerrottiin talon historiasta ja tatadaa tietenkin siellä oli murhia sattunut niinkuin yleensä kaikissa vanhoissa isoissa taloissa. Kummituksia siis tietenkin luvassa ja oudot naapurit myös lisäävät näitä wtf tunteita. Talon sisäkkökin kummastutti aluksi miehet näkevät hänet oikein seksikkäänä herkkupalana kun taas naiset vanhana rouvana. Kaikessa kummallisuudessaan ja huvittavuudessaan tykkäsin paljon sarjan ekasta tuotanokaudesta  paljonkin. Pikkuveljen kanssa aloiteltiinkin jo katsomaan myös toista tuotantokautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti