tiistai 16. kesäkuuta 2015

Thank you for the music

Mulla oli koko viime viikko vapaata joten otin mun lomasta tietenkin kaiken irti ja varasin itselleni reissun Ruotsiin ja lipun Gröna Lundiin sekä Abba museoon. Gröna Lundiin piti päästä Marilyn Mansonin takia ja kyllähän tämä reissu kannatti. Pääsin myös matkustaan ensimmäistä kertaa ilman vanhempia mikä toisaalta vähän jännitti.

Ti 9.6 oli illalla lähtö Turusta Tukholmaan ja eipä nyt laivalla sen kummosempia tullu tehtyä kun käytyä syömässä ja sitä ennnen vietin pari tuntia porealtaassa ja saunassa teki kyllä hyvää kun sai olla ihan rauhassa. Siitä sitten vain nukkumaan nätisti kun viideltä oli jo herätys aamulla.

en välitä muuten laivan ruoka tarjonnasta mut aamupala on kyllä aika jees
Olin varrannut keskiviikon ja torstain välille hotelli huoneen taisi olla joku Adlon niminen hotelli Tukholman juna-aseman lähellä. Nimeen en kauheasti kiinnittänyt huomiota kunhan oli yöpaikka sitten yöksi ja muisti missä se sijaitsi. Keskiviikko aamuna sai palloilla jonkin aikaa vanhassa kaupungissa sekä Tukholman keskustassas ja katsella mitä mistäkin löytää.

Hieman ennen 12 aamulla sai viedä kamat hotelli huoneeseen ja täytyy sanoa et helpotti paljon et osa hotellin henkilökunnasta osasi suomea joten tästä mukava plussa hotelille!

Eipä hotellis kauaa kerenny viettämään aikaa kun saikin suunnata nokan kohti Gröna Lundia. Hotellilta Grön Lundiin oli matkaa n.3 km joten se meni kävellen ihan mukavasti silloin oli vielä onneksi pilvistä mutta fiksuna ihmisenä olisin voinut jättää pitkän nahkatakin hotellille sillä loppu illasta aurinko paahtoi kyllä oikein mukavasti. Gröna Lundis sai jopa jonotella että sai rannekeen itselle ja että pääsi huvipuistoon sisälle eipä tällästä ole Suomessa tarvinnut tehdä. En tiedä sitten johtuiko tosiaan tuosta Mansonista mutta, jossain vaiheessa kuulemma siel oli portit pistetty kiinni kun 17 000 ihmistä oli sisällä huvipuisto alueella joten kyllähän siellä sitä porukkaa oli. Kerettiin kaverin kanssa käymään kauhutalossa, ennen kuin sitä istahti paikoilleen lavan eteen. No kauhutalosta sen verran että kyllähän tuo ihan hauska kokemus oli ja kyllä mua pelotti siellä ihan helvetisti kaveri sai mennä ihan rauhassa edeltä. Kirmasin aika vauhdilla siellä, joten ehkä jotkut asiat jäivät huomaamatta, yhessä välissä kuulemma joku käveli mun takana yhes huonees, mutta en tosiaan ollut huomannut kun halusin vain äkkiä pois sieltä talosta. Puolessa välissä tuota reittiä mitä käveltiin siellä talossa olisi tosiaan päässy jo ulos, mutta urheasti uskalsin talon kierroksen loppuun. Kaverin kanssa saatiin pari suomalaista poikaa siinä kiinni ja he sitten sanoivatkin meille, että juu menkää vaan edeltä. Kaveri siis tietenkin sai mennä edeltä kun en minä nyt uskaltanu.

Kauhutalon jälkeen sitten alkoikin yksi pisimmistä odotuksista istuskelin tosiaan sen lavan edessä 6-7 tuntia, mutta kyllähän se kannatti Manson oli hemmetin kova ja tuli kyllä kaikki vanhemmat hitit mitä itse odotti. Kyllä siinä pari tuntia kului mukavasti yhtä suosikki idolia seuratessa. Pienet tuulen puuskat olivat kyllä taivaallisia sillä kuuma siellä oli kun ihmiset olivat ihan lintassa toisiaan vasten.

Oli vaan pikkasen lämmin
Mikki ständit vaihtuivat vähän väliä kuten myös Mansonin vaatetus
Keikan jälkeen ei tosiaan muuta jaksanu kun vain mennä suoraan hotelille, mäkkärin kautta kyllä tuli kurvattua nopeesti, sillä nälkä oli myös aikamoinen.

Torstai aamuna sai myös herätä todella aikaisin sillä hotelli huone piti luovuttaa ennen 12 pois. Klo 10 sai suunnata jo kohti abba museo, sillä ajattelin että loppu päivän saisi sitten kulutettua tukholman keskustassa ennne kuin laiva lähtisi takaisin suomeen. Abba museo oli kyllä itselle hyvin mielenkiintoinen. Itseä kiinnosti eniten tosiaan ne esiintymisasut siellä, mutta tykkäänhän kyllä myös paljon heidän musiikistaan ja mamma mia elokuva on myös yks niitä suosikki musikaaleja jonka voi katsoa monta kertaa. Alkuun museossa oli iso valkokangas jossa sitten pyöri intro video ja tämän jälkeenhän sitten nuo Abba rallatukset soivat urakalla päässä. Tietenkin museossa sit tarkkaan oli kerrottu jokaisen jäsenen taustat ja yhtyeen alku, euroviisuista oli myös kerätty seinälle isompi teksti heidän päiväkirjastaan euroviisu kisoista. yksi huone oli sit täytetty kokonaan heidän levyillään ja kaikilla esiintymisasuilla.

Okei täytyy myöntää että tykkäsin tästä museosta aika paljon
Oli tuo aika inspiroivaa käydä vilkaisemassa noita esiintymisasuja tuli muutamat ideatkin jopa noista mitä mietin jos hyödyntäisi sitten omissa töissä joskus tulevaisuudessa. Sepä olisikin kun ensi vuonna tekee mallistoa ja sanooo sitten inspiraatio lähteiksi Abban esiintymisasut ja Marilyn Mansonin!

Torstai iltana oli myös jo kova ikävä ja kyllä tälläiselle maalaistytölle jo tuo tukholma oli aika ahdistava. Onneksi Helsinkiin on jotenkin onnistunut tottumaan jo työharjottelun parissa.

Mulla oli mukava loma viikko ja odotan kyllä innolla että pääsee taas Horror Shop töiden pariin ja työkavereiden kans tekeen hommia.

Onhan tuossa vielä tulossa muutamat mukavat tapahtumat kuten Lumous ja Wanaja festarit.



tein ruotsista figuuri löytöjä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti