lauantai 5. maaliskuuta 2016

Tyhjä huone odottamassa

Sitä on tässä jo elämän saatossa miettinyt et jääkö itsestä enään mitään jäljelle, hyvää, kaunista tai edes jotain mikä on tehnyt minusta sen mitä olen vai olenko jo muuttunut muun maailman vaikutuksesta joksikin, mistä on se omana itsenä oleminen kaukana?

Olenko minä enään minä vai mitä tässä on oikein tapahtunut, sitä on vaikea enään hahmottaa kuka sitä oikein on ja nyt varsinkin kun hetkeen ei ole saanut iloa elämään niistä asioista, mistä joskus on saanut. En nauti oman malliston tekemisestä tällä hetkellä lainkaa. Videopelitkin tuntuu välillä siltä et no onhan tämä kivaa, mutta sitten välillä myös mietit miksi mää nyt tätä teen.

Cosplayta en ole päässyt hetkeen tekemään opintojen takia ja sitä oikeastaan on ikävä ja yllättävän paljon.  En tiedä kaipaanko tässä vain sitä että, saat olla pois sieltä omasta elämästä ja astua jonkun muun saappaisiin.

Huomannut myös sen, että sitä osittain on palannut siihen mitä ylä-asteen ja ammattiopiston aikoina on ollut. Se mitä kotona on puuhaillut on vain ollut se että, tuijotat koneen ruutua ja koitat muka tehdä jotain fiksua. Mietit vain että, missä vaiheessa omasta elämästä tuli näin masentavaa.

Vai onko se oma elämä loppujen lopuksi aina ollut samanlaista, nyt se kai vain tuntuu synkemmältä kuin aikaisemmin?

 Ehkä yksi asia pätee vielä todella hyvin muhun, vaikka sitä oikeasti ryömii pohjalla jossain tosi syvällä omissa ajatuksissa niin tiedän sen, että kyllä se tästä vielä paremmaksi kääntyy se vain vie aikaa. Tähän meneessä selvinnyt kaikesta mahdollisesta niin kyllä sitä tästä eteenpäinkin selviää.

Haluan antaa itselleni aikaa hajota palasiksi ja antaa mahdollisuuden itselleni saada itseni taas kasaan ja kokonaiseksi

Huomenna mua odottaa opiskelija asuntoon asettuminen ja tavaroiden järjestely.
Tosiaan erosin ja se oli varmasti molemmille vain parempi kun, loppujen lopuksi kemiat ja ajatusmaailma eivät kohdanneet. Ei siitä sen enempää.

Muuten kyllä pärjään ihan hyvin, sitä vain joskus pysähtyy ja jää miettimään miksi tähän on päädytty ja miten sitä voisi toimia toisin sitten tulevaisuudessa.

Tähän loppuun halusin vain vielä sanoa että, loppujen lopuksi olen herkkä välillä myös vahva ja jopa kylmäkin, kuin mikä, finni ja arpinaamainen 23-vuotias neitokainen, omaan vinon nenän ja raudat joista ei vielä hetkeen päästä eroon, paino on lähellä anoreksiaa ja löytyy laaja kirjo mielenkiinnonkohteita.

Tälläisenä sitä kai on hyvä jatkaa matkaa eteenpäin, koska tälläisenä sitä on myös saavuttanut hienoja asiota omaan elämään ja tulen varmasti vielä saavuttamaan,

Paljon ajatuksia mahtuu pienen ihmisen mieleen

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti